Löysäläisen laulu

Yliopiston tietokonekeskuksessa on tosi kumma haju. Haisee semmoisilta sukilta, jotka ovat kastuneet, koska kengässä on reikä tai koska on tullut valittua kosteaan säähän epäsopivat kengät, ja sitten kuivaneet. Kahvilassa aamulla oli tyyppi, joka kyyläsi kokoustavaa seuruettamme. Minä torkutin aamulla 55 minuuttia. Illalla oli paha olo, vaikka olinkin käynyt joogassa. Katselin kämmenelläni olevaa pienten valkoisten pillereiden kasaa ja mietin.

Minä olen metsäläinen. Monilla eläimilläkin kestää monta sukupolvea, ennen kuin ne tottuvat vankeuteen. Viihdyin paikoissa, joissa ei ole heijastavaa pintaa eikä sähkövaloja. Paikoissa, joissa unohtaa oman olemisensa ja tuntee itsensä samankaltaiseksi haavanlehtien, kivien ja rupikonnien kanssa.

En osaa sähköpostia, kännykkää ja Kelan vaatimuksia. En osaa mainostaa itseäni baarissa. Osaan katsella västäräkkiä ja kantaa saunapuita.

Sanon kavereilleni, että viivyn mökillä korkeintaan neljä päivää ja tulenkin takaisin vasta kymmenen päivä kuluttua. Unohdan vastata puhelimeen ja kohta siitä jo loppuukin akku. Kello on aina kahdeksan illalla kun huomaa, että ruoka on vielä laittamatta ja sauna lämmittämättä.

Minun toiveammattini on mansikankyljenkääntäjä. Harrastukseni on kaatuneen puun lahoamisen katselu. Kiinnostuksenkohteeni on haahuilu.