דוד בערגעלסאָן

Anna anteeksi Dovid Bergelson. En juuri nyt jaksa lukea sua. Teksti on haaleaa, kaikkia sanoja ei edes erota. Hepreismit tarttuu kurkkuun ja ajatus katkeaa. En tiedä minkä tähden ajattelin kuolevasi, silloin elokuussa '52. Tämänkö? Luen sitten taas kun jaksan. Ja rakastan tekstiäsi, rakastan sitä sen auetessa sana sanalta, hitaasti. Rakastan sitä maailmaa, tai pitäisikö sanoa maailmoja, jotka siitä aukeavat. Ihmettelen sitä, kuinka ensin istutaan työhuoneessa pöydän ääressä, ja sitten jossain kaukaisessa shtetlissä Ukrainan perukoilla, sitten Palestiinassa ja sitten niissä kaikissa, yhtä aikaa.