23.10.06

Mm. päihteiden sekakäyttöä

Tauko. Ihana tauko. Melkein loma.
Perjantaina olin aivan järkyttävässä humalassa. Join lähinnä raakaa koskenkorvaa, mutta myös jonkin verran viiniä. Lauantaina oli varsin hiljainen päivä, joskin illalla tuli poltettua paukut. Sunnuntaina kaksi elokuvaa ja liikaa ruokaa, maha on vieläkin sekaisin.

Lasken jo päiviä siihen, kun vieraani lähtee. It's been good, mutta asun mieluummin yksin.