31.1.07

Luppakorva seikkailee taas


Olo on massiivisesti parempi. Luulen että ylireagoin. Oli osittain lääkkeiden poisjätön ansiota, osittain harjoituksen puutteesta. Olen pyrkinyt viimeisen parin vuoden aikana minimoimaan kaikki tunne-elämän asiat, ja sen takia tällaiset pikkujututkin saattavat tuntua isommilta kuin ovatkaan...Asiathan eivät siis olleet aivan niin, kuin olin kuvitellut. Siitä joskus tuonnempana, mikäli jaksan tähän asiaan enää koskaan palata.

Eilen jäin kuitenkin pois ensimmäiseltä luennolta. Kysymys oli ennen kaikkea mukavuudenhalusta: uusi Image kolahti postiluukusta, katsoin tarpeelliseksi jäädä lukemaan sitä. Myöhemmälle luennolle menin. Olen kurja ihminen!

Tällä hetkellä kaipaan elämääni eniten: 1) Lattiaharjaa. Omani katosi uudenvuoden pileiden jälkeen. Luulen sen menneen parvekkeelta alas muiden parvekkeelta alas menneiden tavaroiden mukana. (Yksi puolituttu, jonka olin kutsunut, veti ilmeisesti jonkinmoiset kilarit ja syyti parvekkeeltani alas erinäisen määrän tavaraa.) 2) Taitoa käyttää puolipistettä. Lukiossa hallitsin sen – tai sitten luulin hallitsevani – suvereenisti, nykyään en uskalla käyttää sitä missään. Luulen, että olen altistunut liikaa sellaisille puheille, joiden sisältö kuuluu jotakuinkin ”kun meidän laitoksen opiskelijat ei osaa enää edes puolipistettä käyttää”. Jonkun tuollaisen monologin yhteydessä kuulin sen säännönkin [sic!], ja sen jälkeen puolipisteen käyttö on tuntunut sekä väärältä että – turhalta! Joten ehkäpä unohdankin kohdan 2 ja tyydyn kaipailemaan pelkkää lattiaharjaa.

No jos vielä saisin kanille kuonokopan niin elämä helpottuisi.

2 Comments:

Blogger dreaming of screaming said...

ooh ja kerpele! taas uusi tilaaja! olen lähestulkoon sanaton.

(joskus luin jostain blogista - sedis? - miten kirjoittaja päivitteli sellaisten blogien tilannetta, joilla on alle 25 tilaajaa. mulla oli silloin 5, ja ajattelin silloin, että ei tämä nyt niin pahalta tunnu! mun kirjoitukset ei ole kulttuurihistoriallisesti niin merkittäviä, että saisin paljon tilaajia, eikä se musta olekaan mikään itseisarvo. mutta on se silti kivaa, kun huomaa, että on yksi uusi lukija!)

10:41  
Anonymous Anonyymi said...

*ilmoittautuu* :)

16:15  

Lähetä kommentti

<< Home